Meillä menee hyvin, koska minua hänen sairautensa, hänen invaliditeettinsä ei haittaa. Minä näen edessäni ihanan teatteri-ihmisen. Sellaiset eivät välittäneet. Ja minä etsin häntä, jotta voisin tietää, mitä hän tarvitsee. Hän tekee meille ihanaa ruokaa. Aloin kuunnella Soundin listaa, kun alussa kuuntelin hänen antamaansa musiikkia. Hän tiskaa, antaa hänen tiskata, jos hän jaksaa. Hän on minulle rakas. Hirvittävän rakas ja minä tahdon, että hän nauttii elämästään. Hän on suloinen. Hän on minun mieheni. Välillä hän on vähän nuukahtanut, mutta sitten kun on virtaa, hän on taas energinen ja ihana.

Ja minä? Minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Stressi tuo hypomanian ja hoitamattomana manian. Mutta minulla on lääkkeet ja ne vievät kärjet pois huipuista ja masennuksesta. Miehellä on mielialalääke masennukseen ja seksielämää meillä ei ole. Tai meillä ei ole yhdessä. Minulla on. Yksin on. Seksi on tärkeä osa elämää. Valitettavasti kumpikaan meistä ei parana, mutta voimme koettaa tehdä päivistämme niin mukavia yhdessä kuin vain voimme. Lämmintä, läheisyyttä (no, hän vähän kavahtaa läheisyyttä, mikä lie, äitikö?) tavallista arkipäivää ja minun harrastuksiani, kirjoittamista ja teatteria, jonka esitys lienee maaliskuussa tai huhtikuussa. Ja opintoja, teen suomen kielen perusopinnot avoimeen yliopistoon, nimenomaan kirjoittamisen takia. Toivon, että joskus voisin tehdä jotain opettajan hommia, opettaa kirjoittamista. Luovaa kirjoittamista. Minulla on suunnitelmia.