Rakkaus tuntuu sydämessä asti. Tuntuu vapaana keveytenä. Eletään ihan tavallista arkea kun ollaan yhdessä. Kevyt jutustelu, vanhojen muistelu, tv ja ruoka. Rakkaan huulet olivat todella pehmeät kun taas erottiin rautatieasemalla, hän jäi Tampereelle, minä menin Helsinkin. Tampereella on nyt olemassa hammasharja minulle. Jätin myös hiusharjan ja jo edellisellä kerralla pari kirjaa, jotka sain Kalevan kirkon kirkkokahvien jälkeen kierrätyspöydältä. Toinen käsitteli sitä miten kuolemasta ajateltiin 1940-luvulla ja toinen oli ilotytön elämäkerta. Kissa tuntuu viihtyvän paremmin Tampereella vaikka tilaa on vähemmän, mutta se pääsee 2,5 m korkealle kirjahyllyn päälle ja olohuoneen pöydältä on niin kiva katsoa lintuja läheisessä puussa. Linnut huomasivat myös kissan ja ainakin yksi niistä hyökkäili päin ikkunaa, räkättirastas.

Seksiä ei ole, mutta mies kertoi eräänä päivänä, että oli herännyt seksiuneen. En oikeastaan yllättynyt, sillä makoilen hänen sängyllään lyhyessä yöpaidassa niin, että jalat näkyvät vesirajaan asti kun hän istuu lähellä televisiota ja tietokonetta ja kääntyy silloin tällöin puoleeni keskustelemaan. Mies kertoi, että oli hyvin häpeillen herännyt ja vähän pelännyt, että en kai vaan ollut huomannut mitään. 

Nyt menee 2 viikkoa ennen kuin mies tulee tänne. Vietän lapseni kanssa ensi viikon.