Mies ilmoitti, että hän oli ollut Tinderissä 5 minuuttia, kun se tili oli ollut vielä siellä ja sen jälkeen hän oli heittänyt sen roskiin. Lisäksi mies haluaa, että muutan Tampereelle kokonaan, jos saan opiskelupaikan Tampereen yliopistoon, tehdä kandintutkinto maisterintutkinto filosofiasta ja erityisesti taidefilosofiasta, jota siellä voi tehdä. Ja tänään mies tosi mielellään puhui kanssani puhelimessa KAUAN, mikä on vähän harvinasta - ja huomenna jo nousen junaan ja menen Tampereelle viikoksi. 

Minusta tuntuu, että "kaikki on Helsingissä" - en tiedä, mitä TEKEMISTÄ Tampere voisi minulle tarjota. Lisäksi minulla on Helsingissä halpa kaupungin asunto, josta minun kuitenkin täytyy muuttaa pienempään, koska se maksaa paljoan, koska on kolmio ja minä asun siinä nyt yksin. Mies ei tahdo muuttaa Helsinkiin, koska ei tykkää kaupungista ja ollaan pariin kertaan huomattu, että Helsingin katuvilinä ja ostoskeskusvilinä on jopa vaarallisia hänelle, voi kaatua ja loukata itsensä, kun ihmiset kävelevät päälle, eivätkä huomaa kirkkaanpunaista keppia, joka on pitämässä tasapainoa.