Mies oli aina 5.12.2018 tähän päivään 28.12.2018 asti kanssani, eli yli 3 viikkoa. Se on pisin aika, jonk olen hänen kanssaan yhtämittaisesti ollut. Ja kun me olemme eläkeläisiä, niin olemme sen ajan 24h toistemme kanssa. Eilen illalla vielä nukkuessaan vieressäni, hän tuntui yhtä ihanalta, kuin jos olisin tavannut hänet juuri ihan äsken - en siis vuosi sitten, kun sovimme 13.12.2017, että seurustelemme toistemme kanssa. 

Mies näytti aamukahville tullessaan Dostojevskilta, hieman nuhraantuneelta Jeesukselta. Ja sitten taas laittoi silmälansina päälle ja oli se ihana yliopistosta kandin paperit teatterin- ja draamantutkimuksesta saanut mies. 

Minä olen se meistä, joka enemmän haluaisi meidän asuvan samassa osoitteessa. Hänelle se on tullut mieleen pari kertaa, kun on tullut ikävä siellä toisessa kaupungissa. Minä tiedän, että en kyllästyisi häneen, jos asuisimme yhdessä, jos se on, mitä hän pelkää. 

Jokunen aika sitten pistin ulos facebookista yhden entisen poikaystävän. Hän oli harrastajateatteriohjaaja siihen aikaan, kun opiskelin mielenterveyshoitajaksi ja teatterilla me tapasimme. Olisi saanut jäädä se seurustelu elämättä, ihan kevyesti. Kesti 1/2 vuotta. Tämä mies oli hakkaamassa / pahoinpitelemässä sellaista miestä, jota rakastin eräällä teatterileirillä. Myös tämän nykyisen miehen ystävä oli samassa tapahtumassa samana vuonna, kun minä en ollut leirillä vaan interrailillä. 

Mutta nyt minulla on tällainen kiinteä parisuhderakkaus. Njam.