Kesä meni ohi. Onni tuli takaisin taloon. Mies meni puoleksitoista viikoksi Tampereelle ja minä menen perässä neljäksi päivää. Minulla alkoivat opiskelut ammattikorkeakoulun avoimessa, joten aikaa olla yhdessä on vähemmän. Rakas ja rakastettava mies on. Kävimme teatterissä Suomenlinnassa, mutta esitys oli pettymys. Kävimme Ruotsin laivalla eikä sekään ollut mikään huippuelämys. Nelosen Stand Up - kuvauksissa oltiin myös katsomossa Peacockissa. Kaksi eläkeläistä, molemmat alle 50 - vuotiaita. Meissä on sama henki kuin oli lukiossa, kumpikin taidelukiossa, mutta hän Helsingissä ja minä Kuopiossa 1980-luvulla. 

Minun täytyy etsiä uusi asunto, kaksio ja muuttaa sinne, en voi asua yksin 74 m2, jossa vuokra on 894€, rahani eivät vain riitä enää. Toivon, että lokakuun loppuun mennessä olen muuttanut. Mies ei tahdo muuttaa Tampereelta Helsinkiin, koska ei 1980-luvulla tykännyt asua stadissa, joten minä olen puolet ajasta kuin eläisin yksin. Paitsi että enää en etsi miehentapaista netistä, koska se juuri sopiva ja oikea minulle löytyi - ja uskon, että minäkin olen hänelle oikea, sillä kuinka moni kiva tyttö haluaa olla MS-tautia sairastavan ihmisen kanssa suhteessa niin että se ei haittaa häntä. Koska se ei haittaa minua. En turhaan opiskellut terveydenhoitolaitoksessa 1989-1990. Nautin, kun juttelemme ja minä saan hänet nauramaan, tiedän, että keskivaikea masennus ei ole tuhon syöveri hänelle. Stand Upissa Tohni vitsaili, että ei todellakaan pidä mennä avautumaan tällaisistä sukurasitteista, mutta minun tapauksessani mies ensitreffeille kertoi perheen skitsofreniat, adhd:t ja masennukset ja minusta se oli hyvä. Minusta nimenomaan se oli hyvä, minähän olin opiskelemassa mielenterveydeshoitajaksi - en valmistunut, lopetin kesken. 

Sosiologia
Yhteiskunta
Opettaminen - joudun luopumaan kirjoista, koska kaksioon ei mahdu tavaraa niin paljon.