Olen nyt vuoden päivät kulkenut Helsingistä Tampereella n. 1 krt / kk:ssa miehen luona. Ja tällä kertaa hän nosti patjansa ja siirsi sen lattialle minun patjani viereen ollakseen vieressäni lattialla. Ja sitten, kun valot oli sammutettu, hän alkoi puhmaan, että voisi muuttaa luokseni Helsinkiin. Hän oli miettinyt sitä yksin ikävissään täällä Tampereella. Aiemmin hän on vähän ollut sitä mieltä, että ei voi muuttaa, koska asui Helsingissä lukioaikana (ilmaisutaidelukio) ja oli silloin sen verran yksinäinen ja ahdistunut ja kaupunkikin ahdisti. Mutta minulla olisi nyt sopivan kokoinen asunto, johon muuttaa. 

Asia on nyt ilmassa, jäämme pohtimaan sitä, että tuntuuko vielä ensi kuussa samalta.

Mukava tunne, että toinen kaipaa ja ikävöi.
Ja minä RAKASTAN häntä, se on selvä.

En silti tiedä, muutanko vähän pienempään saadakseni asumiskuluja pienemmäksi meille kahdelle.