Käytiin tarinaillassa kuuntelemassa tarinoita. Siellä oli Tommi Vänni, sokea stand up mies ja esitti todella hyvää tavaraa. Persoonallinen, herkkä, avoin, hauska ja juuri sillä mustalla tavalla, joka rikkoo ihmisten ennakkokäsitykset jostain ongelmasta - sokeudesta, kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, sokeritaudista, masennuksesta etc. Myös naisrunonilija Venla esiintyi - kysyi sitten, että onko kellään ollut sellaista yhteyttä siihen toiseen, vastakkaista sukupuolta olevaan ihmiseen. Oli - minäkin nostin käteni ja oikein hihkuin, että minut huomattiin. Miespuoliso ei nostanut kättä. Hän kertoi bussissa kotimatkalla, että hän oli miettinyt sitä sielunsisaruutta - ja minä olin ajatellut sitä seksihommaa, vaikk näiden 15-18.10. välisinä päivinä on monta kertaa mennyt ajatukset yhteen. Minä ja hän olemme ajatelleet samaa asiaa yhtäaikaa, kun tehdään jotain. Mutta ehkä hän ei ole sitä niin huomannut, koska minä olen sitä sanonut, että nyt nyt meni yksiin ja hän kuulee sanani, mutta ei tunne tuntemuksiani.
 
Usutin häntä puremaan korvaani ja hivelemään parralla kaulaa. Se onnistui ja siitä tulee niin hyvä olo. Väreet menee jalkoihin asti ja tulee olo, kuin olisi kuumana kesäpäivänä käynyt viielässä vedessä, mistä pidän tosi paljon. Voi olla, että meillä ei koskaan ole seksiä, mutta se ei haittaa minua. Olen tarpeeksi monta kertaa seurustellut miesten / poikien kanssa, joiden kanssa seksi on ollut ihan kamalaa jyystämistä, ei tunnu missään ja olen itsetyydyttämisen opetellut Sex and the City tv-sarjaa katsomalla. Että on se nautinto sallittua naisellekin. 

Se on aika jännä tunne kun on tuntenut ihmisen jo vuoden verran ja ollut parisuhteessa ja silti tuntuu, että tämä on vasta alussa tämä "juttu". Että on niin paljon vielä mitä voi toisesta oppia ja toiseen tutustua ja keskustelut syvetä. Niitähän meillä on, keskusteluja. Tälle huojuvalle miehelle sanoin, että olen hänen tukirakkaansa - minä tiedän, miten hän voi jatkaa niiden asioiden tekemistä, joita hän on tehnyt ennen sairastumistaan. Entinen 10 vuoden ajan tyttöystävän ollut erään teatterin toiminnanjohtaja ei ollut heidän kurssitapaamisellaan, mitä surkuttelin minäkin, että olisi voinut olla. Oman ex-poikaystävän pistin pois facebookista ystävistäni, kun kysyi lääkkeistä ja kysyi:"ONKO SULLA JOKU DIAKNOOSI" - ei se, että kysyy, mutta että tekee kirjoitusvirheen, se oli viimeinen nappi. Lisäksi mies hokee facebook viesteissään, että minun pitäisi olla enemmän lapseni kanssa ja vähemmän facebookissa - lapseni on huostaanotettu kun olin yksinhuoltaja ja minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Yksi oire on luovuus. Mutta uskon, että mieheni osaa sitä arvostaa ja ohjata. 
 
Että tämmöinen onni ja tällä iällä. Mies jolla on samantyyppinen lukio taustalla ja teatteria koko ikänsä. Mutta nyt ei missään kun on tämä MS-sairaus. Häntä minä rakastan, mutta jos hän päättää jättää minut, minä otan yhteyttä Pakistaniin ja siellä olevaan Crime Investigation Reporter-iin, joka tahtoi mennä naimisiin kanssani. Että en lähde mistään "uutta" etsimään, en jää itkemään perään. Toivon vain, että tämä mies maltaa olla erossa alkoholista. Minä en ole vuoden 2002 jälkeen käyttänyt kuin ehtoollisella kirkossa. Nyt lääkkeenä on levomepromazine, joka aiheuttaa hengenvaarallisen tilan, jos sitä käyttää alkoholin kanssa. 

Ja tänään hänelle sanoin, että rakastan häntä. Sanoin jo toista kertaa. Lyhyellä aikaa toista kertaa.