Seksiä? Ei meillä ole ollut. Ei meillä kaivata sitä. Monta kertaa miehen kanssa ollessa on seksi ollut melkein turhaa, koska eivät ne ole saaneet minulle, kun olin nuori, orgasmia. Kun tulin 30-vuotiaaksi, katsoin televisiosta SEX AND THE CITY -sarjaa ja opettelemalla opettelin itsetyydytyksen.

Mutta tänään mies tuli minua ihan lähelle, kun menimme nukkumaan ja oli niin ihanan lämmin iholtaan. Miehen ongelma ei niinkään ole MS-tauti vaan se, että hän uskoo, että hänen peniksensä on niin pieni. Että 10 vuotta hänen kanssaan yhdessä ollut kihlattukin sieti sitä vain vaivoin. Hänellä on niin vahva ote. Se on niin maagista, kun hän pitää minua kädestä kiinni - silloin kun olemme kävelyllä tai tänään sohvalla - kun hän ottaa otteensa pois minusta niin minusta tuntuu kuin olisin ansaan jäänyt jänis, minua pelottaa olla yksin, vaikka hän istuu tai kävelee siinä ihan vieressäni. 

Oli meillä eräs tilanne. Menimme katsomaan hänen entisen ihastuksensa esiintymistä ja tämä lavarunoilija kysyi, että onko jollain parilla se olo kuin olisivat samalla aaltopituudella. Nostin käteni, sillä edellisenä iltana olin ajatellut nukkumaanmennessä, mitä seksuaalista tekisin hänelle. Ja hän kertoi aamulla nähneensä seksiunen. Mieheni ei nostanut kättä, mutta sanoi, että hän ei ollut ajatellut sillä tavalla. No, mutta jos nämä asiat osuvat hyvin yhteen, niin....

Muutama yö sitten tajusin säikähtää sitä, että mihin olen itseni TAAS pistänyt, kun miehen kunto joskus sitten heikkenee. Että miten ihmeessä pidän meistä molemmista huolen, kun hän invalidisoituu. Se oli iso säikähdys tuntemattoman edessä. Ensimmäinen aviomies oli turvapaikanhakija - eli miksi minä grilliyrittäjän tytär en osaa olla onnellinen tavallisen työtätekevän miehen rinnalla? 
Mies tietää teatterialasta, josta olin kiinnostunut. Ja hän tajuaa asioita mitä minä teen. Hän on sen 30 vuotta tehnyt teatteria, mistä minä osan vain opiskelin, en ollut edes ylioppilasteatterissa. Hän on ollut Tampereen Viita-akatemiassa ja joku sellainen olisi kai sopiva minullekin. Mutta minä alan pitämään kirjoittamisryhmää vertaisohjaajana. Ja sitten kun minusta kirjoitetaan (naisten)lehdissä, minä en kerro kaikkea. Se loppu on luettavissa täältä. Sillä niin on ollut ajatukseni kaikista pahimmilla hetkillä, että "minusta tulee jotakin". 

Arvatkaa mitä minä tein Vappuna 2020? Juttelin MUSTALAISEN kanssa. Puhelimessa, vessassa. Ja luimme hyvän iltarukouksen, joka oli sama meille molemmilla. Meillä ei ollut kotona maanantain paperilehteä, joten en voinut näyttää hänelle, että tämänniminen ihminen soitti minulle. 

Vaikuttaa siltä, että hän on kyllästynyt minuun. Koko ajan riittää jotain kritiikkiä. Tänään avasin mielessäni mahdollisuuden erota hänestä, mitä en todellakaan mielelläni tekisi, mutta miten elää jonkun sellaisen kanssa, joka ei pidä minusta.

Aluksi sain kuulla hänen entisestä tyttöystävästään paljon. Nimi toistui viikosta viikkoon muisteloissa. Nyt ei ole tullut mitään sanottavaa hänestä (tuottajana eräässä teatterissa), mutta uskon, että jos hän vertaa meitä kahta, tuo toinen nainen saa suuremmat pisteet. 

Hän sanoi siivoamisesta, mutta mielenosoituksellisesti ei sitä tee, koska en enää jaksa yrittää miellyttäää yhtäkään miestä. 

Vilkaisin hieman, että mitä olen kirjoittanut tähän blogiin. Hämmästyin, kun huomasin, että olen aloittanut tämän jo tammikuussa 2018! Itsellä oli mielikuva, että olen pitänyt tätä jotain pari kolme kuukautta. Tähän on siis dokumentoitu todella pitkältä ajalta, mitä meille on tapahtunut. Mutta lukijoita minulla ei olekaan paljoa. Toisaalta päivityksiä tulee sen verran vähän, että kuka jaksaa jäädä seuraamaan, että milloin on tullut lisää tekstiä. Minulla on useampi blogi, siksi kai päivityksiä on vähän. Tuolloin 2018 tammikuussa en vielä ollut opiskelemassa journalismia Haaga-Helian avoimessa AMK:ssa. Sekin vaikuttaa siihen, mitä nyt ajattelee nettiin kirjoittamisen tavasta. 

Huomaan käyttäytyväni kuin äitini, kun hän piti huolta isästäni, joka oli alkoholisti. Huomaan pelkääväni vähän tulevaisuutta, koska kukaan ei pysty sanomaan, kuinka miehen sairaus etenee, tuleeko täysi invaliditeetti ja milloin.

Luen suomen kieltä, opiskelemisesta saan voimaa. Uuden oppimista voin soveltaa siihen "harrasteeseen", jota teen, eli kirjoitan. (Tarkistin muistiinpanoistani, että tuohon edelliseen lauseeseen tuli eli-sanan eteen pilkku.) Toivon, että pääsen myös joskus opettamaan luovaa kirjoittamista. Voin tehdä suomen kielen opinnot ja kirjoittamisen opinnot. 

En tiedä, saanko miestäni mukaani harrastukseen, joka on teatteri-improvisaatiotyöpajassa käyminen. Paja on tarkoitettu kuntoutujille ja hän menee joukon mukana ihan hyvin niin, että ei tarvitse pysytä "normi-ihmisen" suoritukseen. Väsyminen, hitaus ja huojuminen sallitaan. Mutta voi olla, että hän ei halua tullakaan tuon tasapaino-ongelman vuoksi.